Henkilöt-haussa tulee huomenna 29.11. illalla klo 20-21 aikana olemaan käyttökatko palveluun tehtävän päivityksen vuoksi.
Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa!
T: Toni
Onkin vierähtänyt hetki edellisestä päivityksestä, mutta olemme paiskineet töitä saadaksemme tällä kertaa hieman enemmän kerrottavaa. Tulemme ensi viikon alussa julkaisemaan uuden version Eniro.fi-palvelusta, jossa tulee useita käyttäjien toivomia toiminnallisuuksia:
Lisäksi aivan kohtapuolin tulemme julkaisemaan uuden version myös reittihausta, jonka myötä tie- ja liittymänumerot tulevat takaisin tekstiohjeisiin. Seuraavaksi tulemme korjaamaan reittihaun tulostusta piinanneet ongelmat sekä lisäämään tulostustoiminnon myös osoitehaun puolelle.
Sana on vapaa
T: Toni
Tänään illalla on julkaistu ensimmäinen versio Eniro.fi reittihaun välietappitoiminnallisuuksista. Reittihakutulossivulla hakuboksien alta löytyy lisää välietappi -linkki, josta voi lisätä enintään 6 välietappia reitin varrelle.
Seuraavassa versiossa tulee myös toiminnallisuus, jossa reitin alku- ja päätepisteen sekä välietapit voi määrittää kartan päältä hiiren oikealla napilla klikkaamalla.
Välimatkojen mittaamistyökalun ensimmäinen toimiva versio on myös lähes valmis ja tullaan julkaisemaan lähiaikoina. Käytännössä siis karttaa pystyy jatkossa myös siirtämään kesken välimatkan mittauksen ja kerran keskeytettyä mittausta voi myös jatkaa.
Syytä kartta- ja reittihaun tulostuksen hitauteen tutkitaan myös ja tulemme julkaisemaan korjauksen, kunhan oikea lääke tuohon ongelmaan löytyy.
T: Toni
Eniro.fi henkilöt-haun sisäänkirjautumista uudistettiin tänään tapahtuneessa versiovaihdossa. Tästä syystä illan aikana palvelussa oli lyhytkestoinen käyttökatko.
Eniro.fi henkilöt-hakua aiemmin käyttäneet voivat jatkossakin käyttää palvelua samalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla.
Hävinneen salasanan uudelleen tilaaminen tulee jatkossa olemaan maksutonta, kun käyttää palvelusta löytyvää “Unohditko salasanan?” -toimintoa. Tähän syötetään oma puhelinnumero ja uusi salasana tulee tekstiviestillä vastauksena matkapuhelimeen. Tämän toiminnon käyttäminen on käyttäjälle maksutonta. Jatkossa salasana myös vaihtuu joka kerta, kun uuden salasanan tilaa.
Uusien käyttäjien rekisteröityessä tulemme jatkossa kysymään myös sähköpostiosoitteen, johon salasana rekisteröitymisen yhteydessä lähetetään. Tällä pyritään vähentämään salasanan hukkumisesta aiheutuvaa haittaa, kun salasana on turvassa myös sähköpostissa oman matkapuhelimen lisäksi.
Palvelua aiemmin käyttäneet voivat käydä omia tietoja muokkaamalla lisäämässä sähköpostiosoitteen siltä varalta, että salasana unohtuu. Salasanan voi myös jatkossa vaihtaa haluamakseen, joka varmasti myös helpottaa salasanan muistamista.
Palvelussa voi jatkossakin tehdä enintään 100 henkilötietoihin liittyvää hakua kuukaudessa ja jatkossa palvelussa tulee olemaan näkyvillä laskuri, jossa hakutilanne näkyy käyttäjälle.
Samassa yhteydessä korjaantuu myös palvelun sisäänkirjautumista riivannut ongelma, jonka seurauksena palveluun on tietyillä selaimilla pitänyt toistuvasti kirjautua sisään, vaikka “Pidä minut kirjautuneena” ruksi on ollut paikallaan.
T: Toni
Kehitämme reittihakuun välietappien lisäämistä ja avoimena kysymyksenä käyttäjille kysyisin, että monelleko välietapille on tarvetta? Syy, miksi tätä tiedustelen on se, että monimutkaisten reittien laskeminen tulee näkymään reittihaun suorituskyvyssä, emmekä myöskään halua tehdä toiminnallisuuksia, joita ei käytetä.
Sanoisin, että nykyiseen käyttöliittymään mahtuu 5-6 välietappia, mutta mikäli on tarve vielä useammalle, meidän tulee varmistaa, että käyttöliittymä toimii myös pienemmillä näytöillä.
Eli monelleko reittihaun välietapille teillä on tarvetta yhden reitin varrella? Vastaukset voi lisätä kommentteina tähän alle.
T: Toni
Huomenna julkaistaan päivitys, joka tulee korjaamaan henkilöt-haun sisäänkirjautumisessa ja sisäänkirjautuneena pysymisessä esiintyneet ongelmat. Vika on ollut tuskallisen hankala paikantaa, mutta tällä päivityksellä ongelmien pitäisi poistua.
Lisäksi olemme parantaneet osoitehaun osumatarkkuutta, eli olemme korjanneet muutamia osoitehaun virhetilanteita.
Jo aiemmin lisäsimme linkin henkilöt-haun hakutulosten yhteyteen, jonka avulla pystyy helposti näkemään kyseisen osoitteen sijainnin kartalla. Tätä toiminnallisuutta oli useampi käyttäjä tässäkin blogissa toivonut.
T: Toni
Moi!
Palautetta on tullut edelleen runsaasti ja se on hyvä. Viime yönä kartta- ja reittihaku oli kaatunut ja tutkimme tuon tapahtuman syytä.
Tulemme pian julkaisemaan päivityksen, joka korjaa joitain kartta- ja reittihaussa ilmenneitä ongelmia. Tällä hetkellä, mikäli osoitehaku tai reittihaku ei löydä haettua osoitetta, palvelu jää hakemaan vastausta, eikä kerro, että haettua osoitetta ei löydy. Tämä tullaan korjaamaan ja toivon, että se selkeyttää tätä tilannetta. Osoitehaku toimii kuten entisessä palvelussa, joitakin pieniä eroja saattaa olla.
Muita kartta- ja reittipalvelun kehityksessä työn alla tai selvityksessä olevia asioita ovat:
Katunäkymäkuvat ovat poistuneet eniro.fi kartoilta, koska emme pysty takaamaan, että kuvat vastaavat Tietosuojalautakunnan vaatimuksia yksityisyyden suojasta. Käytännössä kaikki sadattuhannet kuvat pitäisi käydä käsin läpi, eikä siihen vain yksinkertaisesti ole mahdollisuutta.
Työt jatkuvat palvelun parantamiseksi vastoinkäymisistä huolimatta.
T: Toni
Ensinnäkin on todettava, että kiitos runsaasta palautteesta!
Henkilöt-hakuun pitää edelleen kirjautua sisään, että yhteystiedot voidaan näyttää kokonaisuudessaan. Sisäänkirjautumiseen tarvittavat kentät käyttäjätunnukselle ja salasanalle löytyvät hakutulosten oikealta puolelta. Samat vanhat tunnukset toimivat myös uudistetussa palvelussa. Hukkuneen tunnuksen voi tilata lähettämällä tekstiviestin TUNNUS numeroon 16400 (0,25€).
Linkkiä kartalle on toivottu henkilöt-haun tulosten yhteyteen ja tämä on meillä työn alla. Tulemme lisäämään linkin karttasijaintiin lähiaikoina.
Operaattoritietoa on myös toivottu henkilöt-haun tulosten yhteyteen ja tätäkin asiaa työstetään parhaillaan. Ilmoitan tarkemmin, kun tämä tietokin saadaan näkyviin.
Viimeisiä Internet Explorer 7 ja 8 -selaimien ongelmatilanteita henkilöt-haun sisäänkirjautumisessa vielä ratkotaan.
T:Toni
Eniro.fi on Fonectan luotsaama Suomen suosituin valtakunnallinen yhteystieto- ja karttahakupalvelu. Meillä vierailee tietoja hakemassa keskimäärin 700 000 eri kävijää viikoittain. Eniro.fi on ollut osa Fonectan palvelutarjoamaa vuoden 2010 syksystä, jolloin Fonecta osti kokonaisuuden Enirolta. Saman aikaisesti Fonectalle tulin muuten minäkin, eli Toni, Eniro.fin tuotepäällikkö.
Tänään ylpeänä saan esitellä teille uudistuneen Eniro.fi –palvelun. Olemme mm. uudistaneet kartat – nyt uutena mukana myös veneilykartat – sekä henkilöhaku-osio on uudistettu vastaamaan paremmin käyttäjiemme tarpeita. Olettehan myös huomanneet mahdollisuuden SMS-viestien lähetykseen! Koko uudistusprojektista ja uudistuneista ominaisuuksista tulen kertomaan lisää vielä myöhemmin.
Verkkopalvelun kehitystyö ei lopu koskaan, vaan jatkamme työtämme edelleen käyttäjiemme ehdoilla. Siksi olemme avanneet tämän bloginkin, jotta paitsi minä voin kertoa uusista ominaisuuksista ja parannuksista, niin kuunnella myös käyttäjien kokemuksia palvelusta. Risut ja ruusut ovat nyt tervetulleita, pyrin vastailemaan niihin aina kun mahdollista.
Tiedotan tosiaan uusista ominaisuuksista ja mahdollisista muutoksista täällä blogissa, eli tervetuloa seuraamaan Eniro.fi-palvelun kehitystä!
T: Toni