Karttapalveluun parannuksia

No nyt pitäisi toimia jälleen huomattavasti paremmin hakeminen myös ruotsin kielellä. Mikäli ruotsinkielisten osoitteiden kanssa on jatkossa vielä ongelmia, niin niistä voi listätä tänne blogiin kommentin, niin tutkimme asiaa.

Lisäsimme myös teiden numerot reittiohjeisiin. Aivan täydellinen ohjeistuksesta ei vielä tullut, mutta tämä on hyvä lisäys ja selvästi taas askel oikeaan suuntaan. Mikäli tien nimi muuttuu reitin aikana, mutta tiennumero pysyy samana, niin tiennumero tulee reittiohjeessa ko. kohdan loppuun. Tästäkin toivon palautetta ja kehitysideoita, jotta pystymme reittihausta tekemään entistä paremman.

T: Toni

Uudistuksia palveluun

Viime viikon puolella tuotiin palvelun etusivulle käyttäjien pyynnöstä Henkilöt-haun sisäänkirjautumismahdollisuus. Toivomme tämän helpottavan palvelun käyttöä niiden käyttäjien kohdalla, jotka ovat ko. ominaisuutta kaivanneet.

Karttapalvelun uudistamisen valmisteluvaihe jatkuu hyvää tahtia ja tulen tiedottamaan jatkossa tarkemmin hankkeen edetessä. Ajatuksena on myös kohtapuolin kysyä Teiltä käyttäjiltä ajatuksia karttapalvelun uudistamiseen. Palautetta on tullut runsaasti ja olemme palautten kuulleet ja sen vuoksi olemmekin palvelun uudistamista suunnittelemassa.

Käykää tutustumassa myös Fonectan uuteen käyttäjäarvioihin perustuvaan hakupalveluun, www.osuma.fi

T: Toni