Osuma.fi nyt myös Symbianille

Osuma.fi-sovellus on nyt saatavana myös Symbianille eli nyt sovellukset löytyvät kolmelle käyttöjärjestelmälle. WP7:lle sovellus on suunnitteluputkessa, mutta sen saaminen markkinoille kestää vielä hetkisen.

Arvioiden määrä on kasvanut hyvää vauhtia, mutta ainakin meistä tuntuu, että avoimet kommentit voisivat olla yksityiskohtaisempia, jotta muut käyttäjät saisivat niistä hakemansa hyödyn päätöksen tueksi. Tulemme kehittämään sivustoa toukokuun aikana isosti siihen suuntaan, että hyödyllisimmät kommentit löytyvät hakiessa helposti.

Facebookiin on nyt avattu omat ryhmät Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Käykää liittymässä ja osallistukaa keskusteluun!

https://www.facebook.com/OsumaOulu

Osuma.fi-sovellus iPhonelle

Osuma.fi on ollut nyt noin viikon ajan saatavana myös iPhonelle AppStoressa ja viikon aikana sitä on ladattu jo lähes 300 kertaa eli hyvin on lähdetty liikkelle ja vauhti sen kun kasvaa. Käykää myös kertomassa AppStoressa mitä mieltä olette sovelluksesta. Muutama kommentti sinne onkin jo tullut ja positiiviselta näyttää. Kehitysehdotuksia voi lähettää myös suoraan minulle.

Symbianillekin on versio putkessa, mutta Nokian kauppa on suhteellisen hidas liikkeissään. Toiveissa on, että saisimme sen ilmoille ensi viikon aikana. Windows Phonelle on jo jotain suunnitelmia, mutta seuraamme vielä tilannetta, jotta näkisimme miten puhelinkanta kasvaa.

Arvioita palvelusta löytyy jo yli 15 000 ja kanta kasvaa hienoa vauhtia. Iso kiitos kaikille arvion jättäneille. Jatkakaa samaa rataa.

 

Osuma.fille Android-sovellus

Google Playstä löytyy nyt Osuma.fi mobiilisovellus Adroidille. Sovelluksella pystyt helposti löytämään liikkeellä ollessasi ympäristön parhaat ravintolat, kahvilat tai vaikka ruokakaupat. Sovelluksesta löytyy samat toimipaikat kuin selainversiostakin eli noin 400 000 toimipaikkaa koko Suomen alueelta.

Olemme pyrkineet tekemään sovelluksesta mahdollisimman helppokäyttöisen, mutta otamme myös mielellämme vastaan kehitysehdotuksia. iPhonelle ja Symbianille sopivat versiot ovat jo tuotantoputkessa ja saadaan ilmoille toivon mukaan jo ensi viikolla.

Palkitsemisia ja uusia yhteystietoja

Osuma.fi pyörii ja kehittyy sillä, että ihmiset käyvät palvelussa antamassa arvioita käyttämistään palveluista. Vain sillä saamme tehtyä palvelusta koko ajan paremman meille kaikille. Samaa voidaan sanoa Osuma.fin käyttäjäraatiin tulevista ideoista ja kommenteista. Tulemme palkitsemaan eri tavoin ahkeria käyttäjiä ja nyt on ensimmäisten palkitsemisten aika.

Kaivoin kannastamme esiin kaksi ahkerimmin yritysarvioita tehnyttä henkilöä: Tiina M. ja Anne-Maria L. Tiina on tehnyt palveluun huimat 472 arviota! Iso kiitos teille molemmille ahkeroinnista. Laitoimme viime viikon lopulla pienet kiitospaketit tulemaan.

Osuma.fin käyttäjäraadin tulostaulun kärjessä on koko kevään komeillut yksi nimi: K.A.Karhu. Iso kiitos myös sinulle. Paketti lähti postissa tänään.

Tampereella olemme jo nostaneet paikallisia asiantuntijoita Guruiksi ja alamme käydä Suomea läpi ainakin suurimpien kaupunkien osalta. Guruille on luvassa kaikenlaista kivaa pitkin vuotta, joten siihen asemaan kannattaa pyrkiä. Tärkeimpinä kriteereinä on tällä hetkellä arvosteluiden määrä ja laatu. Mikäli kuulut mielestäsi tähän ryhmään, voit laittaa postia osoitteeseen: osuma@fonecta.com.

Osuma.fi laajeni viime viikolla noin 20000 toimipaikalla, kun mukaan tuotiin myös aiemmin poissaolollaan loistaneet toimialat. Palvelusta löytyy siis nyt myös mm. julkishallinnon yhteystiedot. Esim. eduskuntaa tai valtioneuvostoa ei tosin edelleenkään voi arvioida. Arviointien aika näille tahoille on aina joka neljäs vuosi.

Arvioita palvelussa on tällä hetkellä jo yli 13 000! Kiitos kaikille panoksestanne ja jatketaan ahkerointia.

Vielä ei palvelussa voi arvioida parasta mämmiä, mutta kuka ties tähänkin päästään tulevaisuudessa. Hauskaa pääsiäistä kaikille!

Kari-Pekka Kuorin seikkailut Tampereen yrityksissä

Osumistieteen dosentti Kari-Pekka Kuori käy läpi Tampereen yrityksiä kertoen omat, painavat mielipiteensä kokemuksistaan yritysten palvelusta. Alla ensimmäiset kolme videota ja seuraavia pitäisi saada ilmoille jo toivon mukaan tällä viikolla.

Guruja Tampereella

Kuten viime postauksessa kirjoitin, tulemme jalkautumaan paremmin kaupunkeihin niin palvelussa kuin fyysisestikin. Tänään on esitelimme palvelussa uuden Guru-toiminnallisuuden: tulemme tästä lähtien nostamaan paikallisgurun asemaan ihmisiä, jotka paikallistuntemuksellaan auttavat meitä muita löytämään niitä parhaita ravintoloita, vaateliikkeitä tai autokorjaamoita omalta paikkakunnaltaan.

Tampereen alue sai kunnian olla ensimmäinen Osuma.fin jalkautumispaikka. Tänään on Tampereella nostettu tiettyjä ihmisiä paikallisgurun asemaan ja jatkossa myös muilla on siihen mahdollisuus. Guruksi pääset kirjoittamalla hyödyllisiä arvioita oman paikkakuntasi yrityksistä. Sinulla voi toki olla kokemuksia yrityksistä usealta paikkakunnilta ja sinulla on mahdollisuus päästä usean paikkakunnan guruksi kertomalla tietosi kokemuksistasi.

Ensi viikolla kannattaa bongata keskustan liikkeistä pieniä karkkiaskeja ja kertoa kokemuksesi liikkeistä, joista niitä löytyy… ja tietysti muistakin. Osuma.fi tulee näkymään Tampereella maaliskuun aikana muutenkin, mutta ajankohdat ja paikat jääköön yllätykseksi vielä tässä vaiheessa.

Tällä viikolla liitimme myös palveluun mahdollisuuden jakaa arviosi Facebook-ystäviesi kesken arvion tallentamisen jälkeen. Näin pääset kertomaan ystävillesi saman tien niin hyvistä kuin huonoista kokemuksistasi.

Kiitos kaikille tähän mennessä arvioita antaneista. Palvelussa on tällä hetkellä annettu jo noin 11000 arviota ja määrä nousee koko ajan. Mitä enemmän arvioita, sitä luotettavampia tuloksia haut tuottavat. Ja sitä helpommin löydämme juuri sen yrityksen, jota olemme hakemassa.

Kiitos ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Aukioloaikoja, Facebookia ja profiilisivuja

Helmikuu kun kulunut työstäessämme enemmän taustajärjestelmiä, mutta toki käyttäjillekin näkyviä muutoksia on saatu aikaan. Kävijämäärät ovat lähteneet huimaan kasvuun, kun Googlen robotit päästettiin lukemaan sivuston sisältöä. Moni käyttäjä onkin tupsahtanut Osuma.fihin hakiessaan yritystä hakukoneen kautta.

Jatkossa entistä useampi saattaa löytää palveluun esim. Facebookin kautta yritysten sivuilla olevan Fb-jakonapin ansiosta. Lähitulevaisuudessa mahdollistamme myös omien arvosteluiden jakamisen Facebookiin ja muihin sosiaalisen median palveluihin.

Toimme myös palveluun hieman yli 30 000 aukioloaikatietoa yrityksille. Aukioloaikoja ja muita korjauksia tietoihin tippuu myös koko ajan sivuston kautta, kiitos siitä kaikille osallistuneille.

Yrityksille on tällä hetkellä annettu hieman yli 10300 arviota ja erityisesti ravintola-, kahvila, parturi-kampaamo-, ruokakauppa- ja vaatekauppa-toimialoilla niitä kertyy hyvää vauhtia. On ihan ymmärrettävää, että remonttifirmoista tai siivouspalveluista ei kokemuksia ole aivan yhtä paljon.

Tällä viikolla toimme palveluun uudet profiilisivut käyttäjille. Tällä hetkellä ne toimivat vain osalla käyttäjistä, mutta laajennamme ominaisuuden maaliskuun aikana koskemaan kaikkia käyttäjiä. Käyttäjän profiilisivua pääset katsomaan klikkaamalla arvion tehneen ihmisen nimeä. Profiilisivulla näkyy kaikki käyttäjän tekemät arviot sekä yleisluontoista statistiikkaa arvosanoista ja toimialoista. Jos siis löydät arvion, jonka kanssa olet samaa mieltä, voit käydä katsomassa mitä muita yrityksiä käyttäjä on arvioinut. Jos niistä vaikka saisi hyviä vinkkejä esim. seuraavan päivän lounaspaikaksi.

Osuma.fi tulee myös jalkautumaan kaupunkeihin, joista ensimmäinen on vuorossa jo tässä kuussa…

Arvosanan uudelleenmääritys

Palvelussa tehtiin tiistaina iso muutos, kun yrityksen saaman Osumaluvun laskutapaa muutettiin. Aiemmin puhtaasti keskiarvoihin perustuva listaus toi mm. vain yhden arvostelun saaneita yrityksiä listan kärkeen. Koimme kuitenkin, että yksi arvio on vain satunnainen mielipide, joka voi hyvinkin olla myös absoluuttinen totuus, mutta mahdollisuuden päinvastaiseen ovat myös suuret.

Uudessa laskukaavassa otetaankin huomioon yrityksen saamien arvosanojen lisäksi myös se kuinka monta arviota yritys on saanut. Luku muodostuu siis edelleen puhtaasti käyttäjäpalautteen perusteella. Laskukaava jääköön palvelun ylläpitäjien väliseksi salaisuudeksi mahdollisten hyväksikäyttöyritysten poistamiseksi. Tulemme varmasti tarpeen vaatiessa myös tulevaisuudessa viilaamaan laskukaavaa, jotta yritykset saadaan listattua mahdollisimman totuudenmukaisesti. Informoimme näistä muutoksista kyllä sitten erikseen.

Vaikka yritysarvioissa järjestyksen määrittää suositteluluku, saavat käyttäjät kaikkein eniten irti sanallisista arvioista ja näitä mekin palveluun haemme. Niissäkin pidemmissä arvioissa on yleensä enemmän tietoja kuin lyhyemmissä. Lisäsimmekin arviokaavakkeeseen pienen leikkimielisen kuumemittarin indikoimaan sitä mihin suuntaan arvosteluita haluamme viedä. Sanallisia arvioita voidaan myös tulevaisuudessa arvioida sen mukaan kuinka hyödyllinen kyseinen arvio käyttäjälle on ollut. Tämän aikaansaamiseen menee vielä hetki, mutta tavoite on kuitenkin selkeä: saada enemmän entistä parempia arvioita, jotta palvelusta saadaan koko ajan parempi ja käyttäjille hyödyllisempi.

Beta-kilpailun voittaja on arvottu

Osuma.fin ollessa suljetussa beta-vaiheessa lanseerasimme kilpailun innostaaksemme ihmisiä jättämään yritysarvioita. Arvonta suoritettiin viime viikolla ja voittajaksi nousi Antero Lehtonen. Isot onnittelut Anterolle! Lahjakortti on jo matkalla, jollei jopa ole jo tavoittanut voittajaa. Uusia kilpailuja on tulossa, joten voittoja on odotettavissa myös lisää.

Palvelussa on tällä hetkellä jo yli 7000 yritysarviota ja luku kasvaa koko ajan mukavaa vauhtia. Suurempi arviomäärä tekee palvelusta käytettävämmän meille kaikille, joten muistakaa kertoa aina kun yritysten palveluita käytätte. Pieni vaiva koituu loppujen lopuksi meille kaikille hyödyksi.

Olen saanut monia kommentteja siitä, että miksi facebookin kautta kirjautuneiden profiilikuva näytetään arvioiden yhteydessä. Tämä tehdään kahdesta syystä:

  1. On ensiarvoisen tärkeää, että voimme luottaa kaikkiin palvelussa oleviin arvioihin. Kuva kertoo tekstiä paremmin, että kyseessä on tosiaan oikea henkilö.
  2. Koska arvioijan nimestä näytetään etunimen lisäksi vain sukunimen ensimmäinen kirjain, on palvelussa jo nyt näennäisesti monta saman nimistä käyttäjää. Kuvasta jokainen pystyy tunnistamaan, onko kyse tutusta vai vieraasta. Kavereiden suosituksethan ovat niitä kaikkein mielenkiintoisimpia, kuten kaikki tiedämme.

Toisaalta, on syitä, jonka takia kaikki eivät halua näyttää omaa kuvaansa nimen vieressä. Sen takia olemme tuoneet palveluun mahdollisuuden kieltää kuvan näyttäminen. Mikäli et siis halua näyttää kuvaasi Osuma.fissä, mene omalle käyttäjätietosivullesi klikkaamalla yläoikealla näkyvää nimeäsi ja klikkaamalla avautuvasta sivusta Muokkaa tietoja -linkkiä.

Olemme tuomassa myöhemmin palveluun mahdollisuuden myös vaihtaa oma profiilikuva. Silloin myös Eniro-tunnuksilla kirjautuneet käyttäjät voivat lisätä oman kuvansa palveluun. Muitakin kehitysajatuksia on listalla monta riviä ja tuomme niitä palveluun sitä mukaa kun ehdimme niitä tehdä. Uusia ideoita otetaan kuitenkin koko ajan vastaan ja käyttäjäraadissa korkealle äänestetyt ideat saavat myös korkean arvosanan koko ajan elävällä työlistallamme.

Hyvää viikonloppua kaikille!